maanantai, 31. elokuuta 2009
SM-finaali
Tämän vuotinen finaali pidettiin riistaveden suurellla kangaslammella ja kaavin kuntaan kuuluvalla vaikkojoella. Nostin arvan ensimmäisenä ja se menikin B-ryhmään yllättäen eli kalastaisin ensin joella ja sitten järvellä. Ensimmäisenä poolinani oli 20 ja seuraava 9. Kasasin kolme vapaa johon yhteen laitoin liitsit, toiseen larvat, ja kolmanteen vapaan taimen perhot. ensimmäiseen pooliin kuului ylä rajalla oleva niska ja sen jälkeen olikin kutakuinkin satametriä rännimäistä osuutta mikä loppui suvantoon. Aloitin liitseillä kalastuksen ylärajan niskalta, missä olin nähnyt kalan pintomisen ennen jakson alkua. Ensimmäinen heitto ja liitsejä vietiin, kala meni niskalla edestakaisin, kun huomasin taimenen olevan selästä kiinni, no kala haaviin ja mittaukseen . Valvoja mittasi taimenen jolla oli pituutta 43cm. Tokaisin tuon jälkeen, että taisi jakso alkaa liiankin hyvin. heittelin poolin alaosalle asti liitsejä kun näin kirjolohen rannantuntumassa niin lilluttelin oranssia liitsiä lohen edessä ja eikös tämä päättänyt lähteä karkuun. Tällä jaksolla ei ollut mitää tapahtumia enään. Olin aika varma, että tällä taimenella ei kauas päästä, mutta mieleni parantui, kun kuulin, että osa oli blänkännyt, hyvä mulle ja harmi heille. seuraavana oli 9pooli missä Mäntylän Terolla oli ollut lohi juhlaa, mutta vain 3saanut ylös. aloitin samalla liitsi setillä poolin alarajalta kohti poolin ylärajaa, eikä ollut rännimäisessä osuudessa mitään kosketusta kaloihin. Puolessa välissä hidasta virtaa poolin yläpäässä käy kirjo kiinni mustaan liitsiin ja tämä myöskin tulee ylös, tärkeä kala oli tuo lohi. Bongaan siltä rannalta vielä 2kirjolohta mitkä eivät näytä edes huomaavan liitsejäni, joten päätin lähteä vastarannalle yläpään koskea pommittamaan eikä aikakaan kun kirjo jäy kiinni ruskeaan liitsiin ja tämäkin kala tuli ylös. Tällä poolilla ei muita tapahtumia ollut. Ensimmäinen päivä meni paremmin, kuin hyvin omalta osaltani.Järvelle viritin aluksi lasisiiman ja liitsit 2mustaa liitsiä oranssillä ja vihreällä päällä ja ylös oranssi liitsi. Puolet oli ajasta mennyt, kun vastarannan lahdesta käy lohi kiinni perhoihin ja tämä tulee ylöskin JESS!! huuto kantautui myös kauemmas järveä, vedimme vikin kanssa vielä yhden driftin siitä mistä sain lohen eikä tapahtumia ollut enempää. Menimme jakson lopulla lähtörantaa pommittamaan liitseillä pari heittoa heitin rantaan päin, kun tuuli käänsi paatin väärin päin, että heitto suunta olisi keskelle järveä. Heitin heiton jonnekin 20m päähän nypytin perhoja 3kertaa kun tuli jäätävä tälli, mutta ei jäänyt kiinni. Noh se jakso meni sitten siinä hyvin hän se meni, kun kuulin, että pari oli vain saanut kalaa. Seuraavalle jaksolle alkoi kaamee vesisade, eikä se parantanut yhtää fiiliksiä kalastaa. no kuitenkin hyppäsimme Pirkkalaisen Jannen kanssa paattiin ja lähdimme soutelemaan pisin järveä. Aloitimme kalastuksen lähtörannan edestä parikymmentä minuuttia oli mennyt, kuin pilkin veneen vierestä ja kirjo haki liitsit, mutta ei tarttunut. Vartti oli mennyt edellisestä, kun tulee taas aikamoinen tälli, mutta ei jäänyt kiinni koukkujen tsekkaus tuotti sen tuloksen, että kaikki koukut oli teräviä... parin minuutin päästä Jannella käy kirjo kiinni liitseihin ja Janne myöskin pussittaa tämän kalan. Noniin hyvä Janne avaus kala saatu. Vielä jakson lopulla minulla käy kirjo kiinni perhoihin, mutta yllätys yllätys tämäkään ei tartu, mikä nyt oikein on, kun ei tartu kalat. Ekat blänkit tuli sitten tässä kisassa kolme kirjolohta olisi ollut tarjolla, mutta missasin ne pahasti, hyvät fiilikset ei ollut kyllä tuon jakson jälkeen. Viimeiselle jaksolle kanssani tuli Tolosen Aleksi driftailimme jälleen pisin järveä tuloksetta. ajattelin, että kolmelta jaksolta kaloja eivät riitä 20sakkiin, mutta yllätyin positiivisesti, kuin kuulin, että olin 13. Ensimmäinen finaali missä olen ollut ja 13sija. Tuota en osannut odottaa.
maanantai, 22. kesäkuuta 2009
Pitkäkosken karsinta
Finaali paikan varmistusta lähdin hakemaan ja sen myöskin sain. Paikka oli minulle tuntematon ja varmasti myös monille muille, mutta en antanut sen häiritä.
Aamulla 8 aikaan arvonnassa nostin lapun Bryhmään ja se sopi minulle vallanmainiosti.
1.jakso
Aloitan nelos poolilta mikä oli jo kahteen kertaan kalastettu saamatta mitään, noh itseasiaan. lähden liikkeelle poolin ylärajalta heitellen hyvän näköistä niskan imua, mistä tuleekin nopeasti sähäkkä veto, mut tippuu samantien. Ei muita kontakteja kaloihin tuossa kohtaa ollut joten lähdin larvastelemaan alaspäin, kun poolin keskivaiheilla tulee kleebi settiin kova tälli, mutta tämänkin missasin pahasti, kalastelin keskivaiheen ja alarajan alueen todella tarkasti lävitse saaden pari tärppiä. Alarajalta takaisin ylärajalle missä oli veto heti alussa, samaa kohtaa larvastellen tuli jäätävä tälli minkä sain myöskin tarttumaan ja haaviin asti tulikin melko eloton kirjo. Alkoihan se homma vihdoinkin sujua. Kalastelin samoja kohtia missä oli vähän aika sitten ollut tärppejä, mutta en saanut kontaktia kaloihin enää tältä poolilta.
Sitten nopeasti poolille3. Hyvän näköistä kille paikkaa koko poolin matka. Lähden taas ylärajalta heitellen pidemmalla siimalla samaa kleebi settiä millä olin saanut lohen nelos poolilta, poolin keskivaiheilla tulee todella luja tälli ja tämän myöskin sain tarttumaan kala jurroi pohjassa keskellä jokea ja alkoi tulla pikku hiljaa lähemmäs minua ja lähti syöksyyn ja syöksyssä koukku poikki, saakeli, että vitutti kala oli noin 60-70cm. Tältä poolilta ei muita tapahtumia. Ottiperhona toimi musta leech.
2.Jakso
Jakso alkoi seiska poolilta. Tällä poolilla ei ollut oikein mitään tapahtumia, joten en jaksa siitä enempää kirjoitella.
Seuraava pooli kutonen. Tältä poolilta oli tullut äsken 2säynävää ja 35cm taimen. Lähdin kalastelemaan ylärajalla olevia kiven takusia saamatta mitään, suvannon yläpään ja ylärajan välissä iskee pinkkiin kleebiin kala kiinni, kun olin väsyttänyt kalaa n.15sek. huomaan kalan olevan taimen, taimen haaviin ja mittaamaan. Taimenella mittaa oli 46senttiä, loppu jaksolla ei ollut muita tapahtumia.
Huhhuh. Kahdelta jaksolta kaloja. Vielä pitäisi viimeisellä jaksolla kaloja saada niin kärkikolmikossa varmasti olisin. Aloitan kalastuksen kolmannella jaksolla poolista 1. Kuulin, että Nivan pasi oli kalastanut tuon poolin juuri ennen minua. aloin mietiskellä, että melkeen kaikki kalastavat kellu siimalla, joten laitoin seiskan vapaan deep7 ja raskaat kleebit vielä päälle tuo tekniikka voisi toimiakin.
3.jakso
Aloitan kalastamaan laavun puolelta niskan imua saaden mitään. Siirryin heittelemaan rannalta poikkivirtaan settiäni, vähän ajan päästä tulee tärppi vähän ennen siltaa ja haavi heilahtaa kirjo oli haavissa. Pari heittoa lisää niin taas perhoja viedään tämä olikin hieman kookkaampi kala ja taas haavi heilahtaa 50senttiä lohta on tosi asia. hetkeen ei kuulu mitään niin siirryin sillan alle. Pari heittoa siellä niin kirjo käy kiinni perhoihin mutta tippuu nopeasti, pari heittoa lisää taas käy kirjo kiinni mutta tippuu saakeli, että harmitti tuo kala, vähän ajan päästä loppui aika tuolla poolilla. Oli sittenkin tuo taktiikan vaihdos hyvä ratkaisu. Sitten poolille 2.
tältä poolilta en pistoakaan saanut, mutta kolmelta jaksolta kalaa sain. Hymy alkoi valjeta naamalleni, kun kuulin että vain 3kaveria olisi saanut kolmelta jaksolta kaloja ja olisin yksi heistä, Kun tuli palkintojen jako niin oli kriittiset hetket, olisinko ensimmäinen vaiko toinen vaiko kolmas... No hopeaa sieltä kuitenkin nousi ja samalla varmistin finaali paikankin, kun yksi hopea oli jo alla niin tuli se toinenkin =) Kisat olivat hyvin järjestetty ja kaloja oli hyvin joka pooleille vissiin laitettu paitsi 7.poolille. Otti perhoina toimi pinkki leech, sininen leech ja karkuutetut kalat purivat mustaa leechiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)